Naarasketun paluu, ja rooman palon syyt...

Viktor-jahdin kestettyä jo viidettä päivää, Kapteeni ja Paha Henkka ottivat minuun yhteyttä. Herrasmies hulttiot olivat yksissä tuumin tulleet siihen tulokseen, että kaksin eivät selviä tästä haastavasta tehtävästä jonka heille olin antanut, joten he päättivät kutsua apuun vielä kolmannen hylkiön, Viikingin! Tämä muinaisten skandinaavisoturien jälkeläinen, jonka esi-isien isä oli itse Odin, Valhallan pääperkele ja yksisilmäisenä tarkkailijanakin tunnettu höyrypäinen kuolemantuottaja! Viikinki on varmasti korvaamaton apu mittaamattomien voimiensa, ja suuren fyysisen olemuksensa ansiosta, mutta mikään järjenjättiläinen tämä voimanpesä ei kuitenkaan ole. Toivon että tehtävä olisi pian suoritettu. Päätin jatkaa mietiskelyä herrojen poistuttua paikalta, mutta ennen kuin ehdin edes kunnolla aloittaa, Suur Jukka pyyhälsi paikalle varsin tuohtuneen oloisena ja aloitti samantien korvia koskevan noitumisen ja kiroamisen! Yritin rauhoitella Jukkaa ja saada edes jotain tolkkua tuosta epämääräisestä murahtelun ja karjunnan irstaasta yhdistelmästä, mutta tuloksetta, päätin siis istua alas odottamaan että hän rauhoittuisi. Jukan hieman tyynnyttyä, puheen tasaannuttua, ja äänenvoimakkuuden hieman laskettua, aloin erottaa sanoja murinan seasta, "Artturi, perkele, idiootti, naaraskettu, hullu, Viktor" ja koko joukko erittäin värikkäitä kirosanoja, sekä jokin epämääräinen viittaus veljeyden ja sukulaisuuden tunteesta jonka Viikinki hänelle aiheutti. Jukan raivo kun ei tuntunut osoittavan sen enempää merkkejä laantumisesta, päätin lähteä hänen kanssaan Artturia tapaamaan, ja ottamaan selvää mikä sai tuon herkkusuu ystäväni moisen raivon valtaan, olihan se täysin vastoin hänen muutoin niin leppoisaa ja rauhallista luonnettaan! Artturille päästyämme aloin ymmärtää syyn tuohon melskaamiseen. Naarasketun hyväkäs maata röhnötti Artturin sängyllä, herran itsensä kieriessä neidin ympärillä, kummallisesti önähdellen ja huomiota kerjäten. Tämä kaikki järkytti, ja raivostutti minua niin pahasti että poistuin paikalta, ikkunan kautta, ja jatkoin matkaani pysähtymättä suorinta tietä kotiini. Järkytyksestä toivuttuani, aloitin tutkimukset koskien naaraskettua, ja ymmärtääkseni Artturin käytöstä. jota on lähes mahdoton muutenkin ymmärtää. Jukka oli ehdottomasti sitä mieltä että hän voisi pyytää Viikinkiä apuun, ja yhdessä he tuhoaisivat Naarasketun ja ajaisivat hänet kauas pois. En vain tiedä olisiko sekään oikea ratkaisu, sillä Artturi oli alkanut osoittaa selviä kiintymyksen merkkejä tätä nais-otusta kohtaan, ja tälläinen häätö, tuhoamismenettely saattaisi murtaa lystikkään jättipään, ja syöstä hänet jälleen sielua syövään synkkyyteen. Olin todella neuvoton, enkä tiennyt kuinka toimia.. Ehkä Odin osaisi auttaa..

Viktor, vanha vesipolvi, savukkeesi sammui sateessa!

Aika on mennyt kuin siivillä Artturin sotkuja selvittäessä, sillä niin monen monta sekavaa selkkausta oli tämä runoniekkamme ehtinyt saada poissaollessani aikaan, ja niiden selvittäminen vaati täysipäiväisen huomioni. Tämä kaikki tuotti minulle kuitenkin suurta iloa, ja sain useille kysymyksilleni vastauksia, tai ainakin uusia kysymyksiä vanhojen tilalle! Eräs näistä mieltäni kovasti vaivanneista asioista on yhä edelleen Artturille jatkuvaa piinaa ja pelkoa aiheuttava Viktor, ja se, että kuka vittu on Viktor, ja mitä vittua se Artturista haluaa? Kukaan muu kuin jättipää itse ei Viktoria ole tavannut, mutta tietojeni mukaan tämä kyseinen siperianhurtta on venäläinen velanperijä, ja polvienmurskaaja. Ihmettelen vain suuresti sitä, että mitä tuo herra niin kovasti tuosta kaivossa kasvaneesta sähläristä oiken tahtoo? Näiden kysymysten selvittämiseen päätin kutsua apuun Kapteenin ja Paha-Henkan. Kyseiset herrat ovat varsin ansioituneita onglemanratkaisijoita, urheita taistelijoita ja juonenpunojia! Historia näillä veijareilla on hämäränpeitossa, ja varsin hämärän oloinen, enkä siihen sen kummemmin tässä vaiheessa aio paneutua! Herrat Kapteeni ja Paha-Henkka saapuivat jostain hämärähommista hämärän aikaan maanantai iltana, ja aloittivat välittömästi Viktor-jahdin, ensin tosin punottuaan kolme päivää juonia tuon veijarin pään menoksi. Sillävälin minä ja muonamestarimme Suur-Jukka jatkoimme Artturin asumuksen remontointia ja ansoitusta, enkä voisi olla enää yhtää tyytyväisempi itseeni saatuamme urakkamme valmiiksi! Jälleen kerran yllätin itsenikin nerokkailla rakennus-, suunnittelu-, ja johtamistaidoillani. Artturikin oli niin tyytyväinen lopputulokseen että hetken kiljahdeltuaan ilosta, hän pitkästä aikaa lausui runon iloksemme, ja tällä eleellään muistutti jälleen kerran siitä miksi käymme taisteluamme "NIITÄ" ja Hallitusta vastaan! Kyynelsilmin heittelimme Jukan ja Artturin kanssa hihoja tovin, ja päätimme pitää pienen palaverin Ratsuväen alajaoston perustamisesta, sekä siitä että olisiko kokelas Hiltsi Istonpoika sopiva alajaoston johtajaksi. Kyseinen herrasmies on osoittanut kokelasaikanaan järkkymätöntä uskollisuutta Ratsuväkeä kohtaan, ja lähes sekopäistä rohkeutta kiperimmissäkin tilanteissa, tälläistä toimintaa kaipaisin kaikilta kokelailta! Palaverimme keskeytyi kuitenkin Artturin huomattua Laikan, Viktorin kaksitassuisen koiran, jolkottelevan läheisessä puistikossa, perässään Kapteeni ja Paha-Henkka! Tiesin että nämä herrat kaivavat Viktorin ystävineen vaikka maan alta, eikä heiltä voi kukaan piiloutua, ei edes Viktor! Päätimme Jukan ja Artturin kanssa liittyä takaa-ajoon, mutta se jäi vain haaveeksi, sillä Artturi onnistui innoissaan laittamaan kengät vääriin jalkoihin ja sitomaan nauhat yhteen. Tämän seurauksena hän juoksi aivan väärään suuntaan, ja joutui jälleen paniikin valtaan. Saatuamme Artturin jälleen takaisin järkiinsä, jos niin voi sanoa puhuttaessa Artturista, olivat takaa-ajettava ja takaa-ajajat jo kadonneet. Mutta ehkä parempi niin, sillä ilta teki tuloaan, eikä silmämme olisi kohta enää pimeässä erottaneet foliota alumiinista, enkä halua edes ajatella mitä tämä tuhoisa erehdys olisi tuonut tullessaan. Siirryttyämme takaisin sisätiloihin, päätin suvaita itselleni pienen hetken lepoa ja rauhaa foliolla eristetyssä komerossani, sillä mielestäni olin sen ansainnut. Kyllä neronkin on joskus levättävä! Kauniita unia siis toverit! Pysykää valppaina!