Rauha maassa, pää puussa.

Pohjoisen matka sujui kuten olin sen suunnitellut, loistavasti, tietenkin! Jukkakin löytyi harhailemasta metsästä, joikhaten poron kutsuhuutoja, täysin tuloksetta. Mutta tämä ei Suur Jukkaa lannistanut, päinvastoin se, ettei Jukka kutsukiljunnallaan saanut tulosta aikaan ainoastaan vahvisti hänen innokkuuttaan asua ja elää etelässä, Meidän läheisyydessä. Palattuamme takaisin kotikulmille Artturi yllätti kaikki paukauttamalla pienimuotoisen psykoosin päälle, ja ilmoittamalla lähtevänsä Iso-Vaarin viisauksia kuuntelemaan, savuiseen takkatupaan keskellä suurta Kydöksen metsää, jossa herra Iso-Vaari, tuo vanha viisas valkoinen tietäjä, ja piipun veistäjä, asustaa. Perille päästyään Artturi sai heti kättelyssä jo ensimmäisen viisauden Iso-Vaarilta, "Poikani", se virkkoi, "Jos takassa tulen sammumaan päästät, aamusella saattaa vilu viulujaan vinguttaa" Tämän viisauden innoittamana, ja osin liian kirjaimellisesti ottaneena, joka Artturille niin kovin tyypillistä on, valvoi tämä verraton vätyksemme viisi päivää ja yötä takan edessä valmiina syöttämään puita tulen ruoaksi. Aina en jaksa ymmärtää jättipäisen ystäväni ajatuksen juoksua, jos sellaista edes on olemassa. Oli tiistai-aamu kun päätin lähteä itsekkin vierailulle Iso-Vaarin takkatupaan, ja samalla Artturia tervehtimään. Lähes perille päästyäni huomasin Artturin istua nököttävän suuren kuusen latvassa, ja lähempänä kuulin Artturin kiljahtelevan samaa tekstiä uudestaan ja uudestaan. "kapteeni käskee, kapteeni käskee" Olin ihmeissäni, mutta sain selityksen tähän touhuun varsin pian, Iso-Vaarin viisauden jälleen kerran kirjaimellisesti ottaneena oli Artturi ottanut ja kiivennyt kuusen latvaan eikä sieltä alas suostunut tulemaan. Tunnin verran jaksoin häntä maanitella alas puun latvasta, mutta turhaan, joten luovutin turhautuneena ja päätin kysyä Iso-Vaarilta että minkälainen viisaus ajaa ihmisen puun latvaan, mutta eihän Iso-Vaarin hyväkäs suostunut lausumaan sanaakaan, tyylilleen uskollisena. Herran tapoihin kun kuuluu vaieta kuin kivimuuri jos häneltä jotain erehdyt kysymään, Lähdin siis kotiin levolle, jättäen Artturin riekkumaan kuusensa latvaan ja Iso-Vaarin polttamaan piippuaan. Lurjuksien kuninkaiden kokous lähestyy..

Synkkä syksy, omena virkkoi.

Kummallista ystäväni, tokaisi Viikinki ja katosi sumuun. Minne lie lähti tuo ylväs taistelija, ja pohjoisen ruhtinas. Häntä kovasti jäi kaipaamaan Suur Jukka, uskollinen soturini. Ja kolmannen kerran lupaa pyydettyään, sallin hänen lähtevän Viikingin jalanjäljissä kohti pohjoisia erämaita, poroja paimentamaan. Mutta aikaa kului jo pitkä tovi, enkä Jukkaan saanut millään keinoin yhteyttä, päätin siis kerätä reppuuni tarvittavan varustuksen, ja kaapata Artturi Toivottoman matkaani, ja lähteä itse tarkistamaan tilannetta pohjoiseen, jälleen kerran. Kovasti Artturi itki ja uikutti ikäväänsä Naarasketun helmoihin liehakoimaan, vaan en periksi antanut, sillä taistelussa sankareita tarvitaan! Niinpä humautin Artturin tajuttomaksi sienirohdoilla joita rohtomestari Rassaaja varta vasten tälläiseen tilanteeseen valmisti. Herra Husky esitti myös mielipiteensä, mutta tajusi sitten lopulta pitää sen omana tietonaan ja kätkeytyä Mamiluksen, tuon täyteen tusseilla piirretyn punapäisen perkeleen helmoihin jäystämään leukojaan. Olin tuohtunut, ja olen sitä edelleen. Ratsuväessä on havaittavissa selvää kapinahenkeä, ja sotureideni taistelumieli on selvästi laskenut. Olen neuvoton. Enkä tiedä kuinka toimisin ylentääkseni uskollisten sotureideni mielen. Jo pitkään ovat malttamattomina arvon herrat odottaneet pääsyä tositoimiin ja taisteluun. Vaan turhaan. "NE" ja Hallitus ovat antaneet odottaa itseään, ja selvästi punovat jotain pirullista juonta. Tällä kertaa se tuntuu toimivan.. Ehkä keksin jonkun hienoakin hienomman ja kunniakkaan tehtävän Kiemuliinille, Hiltsi Istonpojalle, ja Herra Huskylle. Mutta toivon ettei aikani käy kohti loppuaan, ja herrat soturit nouse kapinaan! En tiedä kuinka Ratsuväen käy.. Olen murtunut, ja epätoivon partaalla.. Vaan en lannistunut! Valmistautukaa vetelykset, vielä heittelemme hihoja auringon kullatessa folioidun ratsuväkemme! Aikamme ei vielä ole ohitse veljet! Missä olette Kapteeni ja Paha Henkka? Viikinkiäkö vahtaamassa?

Kaatuva kanootti, ja kahdeksantoista kääpiötä..

Havahduin yhtäkkiä todellisuuteen ja tajusin että en ollut kuullut jahtimestareista tuon taivaallista pitkään aikaan. Mihin herrat, Kapteeni, Paha Henkka, ja Viikinki ovat voineet kadota, tai mikä voisi olla syy siihen että heistä ei ole kuulunut moneen päivään sanaakaan! Epäilykseni alkoivat heti kallistua "NIIDEN", Hallituksen ja Viktorin puoleen. Voisiko tosiaan olla niin, että nämä lurjusten aateliset ja kelmien  kuninkaat olisivat voineet jäädä satimeen, jospa hallituksen ovelat kätyrit olisivat saavuttaaneet heidät? Entäpä jos sittenkin Viktor olisi napannut herrat haaviinsa, ja valmistanut Laikalle, kaksitassuiselle koiran ketaleelle, heistä maittavan lounaan? Pakokauhun kylmän kouran saavuttaessa sisintäni, ilmestyi paikalle Artturi iloisesti kiljahdellen, ja loruillen jotain hyvin sekavaa, mutta kaunista, Kapteenin puujalasta ja rommin juonnista! Voi kuinka iloiseksi tulinkaan saadessani tulkattua Artturin kiljahtelun ja önähtelyn sekaisen puheen parren, josta minulle selvisi että Kelmikomppania olikin vain siirtynyt lomalle, rentouttamaan jahdissa väsyneen ruuminsa ja mielensä! Huoleni olikin siis ollut turhaa, tällä kertaa. Eipä kulunut montakaan tuntia Artturin poistuttua asumuksestani kun paikalle pyyhälsi Suur Jukka kertoen jälleen kerran kuinka Artturi, tuo epäonnisten kruunaamaton kuningas, oli mielestään jäänyt aikavääristymään, ja tästä syystä kävellyt paikallaan kolme minuuttia. Vaikka todellisuudessa tämä verraton veikko, ja tarinan iskijä, oli erehdyksessä kävellyt sisään kuntosalille, ja mitään tajuamatta astellut hetken aikaa juoksumatolla. Tunsin myötätunnon piston rinnassani ajatellessani tätä tapahtumaa, ja sitä kuinka sekin jälleen vaikuttaisi antisankarimme muutenkin niin kovin pahoin järkkyneeseen mielentilaan! Toivottavasti odotettavissa ei jälleen ole seuraava synkkyyden aikakausi Artturin vainoharhaisessa päässä, jossa riittää tilaa Viktorinkin väijyä.

Naarasketun paluu, ja rooman palon syyt...

Viktor-jahdin kestettyä jo viidettä päivää, Kapteeni ja Paha Henkka ottivat minuun yhteyttä. Herrasmies hulttiot olivat yksissä tuumin tulleet siihen tulokseen, että kaksin eivät selviä tästä haastavasta tehtävästä jonka heille olin antanut, joten he päättivät kutsua apuun vielä kolmannen hylkiön, Viikingin! Tämä muinaisten skandinaavisoturien jälkeläinen, jonka esi-isien isä oli itse Odin, Valhallan pääperkele ja yksisilmäisenä tarkkailijanakin tunnettu höyrypäinen kuolemantuottaja! Viikinki on varmasti korvaamaton apu mittaamattomien voimiensa, ja suuren fyysisen olemuksensa ansiosta, mutta mikään järjenjättiläinen tämä voimanpesä ei kuitenkaan ole. Toivon että tehtävä olisi pian suoritettu. Päätin jatkaa mietiskelyä herrojen poistuttua paikalta, mutta ennen kuin ehdin edes kunnolla aloittaa, Suur Jukka pyyhälsi paikalle varsin tuohtuneen oloisena ja aloitti samantien korvia koskevan noitumisen ja kiroamisen! Yritin rauhoitella Jukkaa ja saada edes jotain tolkkua tuosta epämääräisestä murahtelun ja karjunnan irstaasta yhdistelmästä, mutta tuloksetta, päätin siis istua alas odottamaan että hän rauhoittuisi. Jukan hieman tyynnyttyä, puheen tasaannuttua, ja äänenvoimakkuuden hieman laskettua, aloin erottaa sanoja murinan seasta, "Artturi, perkele, idiootti, naaraskettu, hullu, Viktor" ja koko joukko erittäin värikkäitä kirosanoja, sekä jokin epämääräinen viittaus veljeyden ja sukulaisuuden tunteesta jonka Viikinki hänelle aiheutti. Jukan raivo kun ei tuntunut osoittavan sen enempää merkkejä laantumisesta, päätin lähteä hänen kanssaan Artturia tapaamaan, ja ottamaan selvää mikä sai tuon herkkusuu ystäväni moisen raivon valtaan, olihan se täysin vastoin hänen muutoin niin leppoisaa ja rauhallista luonnettaan! Artturille päästyämme aloin ymmärtää syyn tuohon melskaamiseen. Naarasketun hyväkäs maata röhnötti Artturin sängyllä, herran itsensä kieriessä neidin ympärillä, kummallisesti önähdellen ja huomiota kerjäten. Tämä kaikki järkytti, ja raivostutti minua niin pahasti että poistuin paikalta, ikkunan kautta, ja jatkoin matkaani pysähtymättä suorinta tietä kotiini. Järkytyksestä toivuttuani, aloitin tutkimukset koskien naaraskettua, ja ymmärtääkseni Artturin käytöstä. jota on lähes mahdoton muutenkin ymmärtää. Jukka oli ehdottomasti sitä mieltä että hän voisi pyytää Viikinkiä apuun, ja yhdessä he tuhoaisivat Naarasketun ja ajaisivat hänet kauas pois. En vain tiedä olisiko sekään oikea ratkaisu, sillä Artturi oli alkanut osoittaa selviä kiintymyksen merkkejä tätä nais-otusta kohtaan, ja tälläinen häätö, tuhoamismenettely saattaisi murtaa lystikkään jättipään, ja syöstä hänet jälleen sielua syövään synkkyyteen. Olin todella neuvoton, enkä tiennyt kuinka toimia.. Ehkä Odin osaisi auttaa..

Viktor, vanha vesipolvi, savukkeesi sammui sateessa!

Aika on mennyt kuin siivillä Artturin sotkuja selvittäessä, sillä niin monen monta sekavaa selkkausta oli tämä runoniekkamme ehtinyt saada poissaollessani aikaan, ja niiden selvittäminen vaati täysipäiväisen huomioni. Tämä kaikki tuotti minulle kuitenkin suurta iloa, ja sain useille kysymyksilleni vastauksia, tai ainakin uusia kysymyksiä vanhojen tilalle! Eräs näistä mieltäni kovasti vaivanneista asioista on yhä edelleen Artturille jatkuvaa piinaa ja pelkoa aiheuttava Viktor, ja se, että kuka vittu on Viktor, ja mitä vittua se Artturista haluaa? Kukaan muu kuin jättipää itse ei Viktoria ole tavannut, mutta tietojeni mukaan tämä kyseinen siperianhurtta on venäläinen velanperijä, ja polvienmurskaaja. Ihmettelen vain suuresti sitä, että mitä tuo herra niin kovasti tuosta kaivossa kasvaneesta sähläristä oiken tahtoo? Näiden kysymysten selvittämiseen päätin kutsua apuun Kapteenin ja Paha-Henkan. Kyseiset herrat ovat varsin ansioituneita onglemanratkaisijoita, urheita taistelijoita ja juonenpunojia! Historia näillä veijareilla on hämäränpeitossa, ja varsin hämärän oloinen, enkä siihen sen kummemmin tässä vaiheessa aio paneutua! Herrat Kapteeni ja Paha-Henkka saapuivat jostain hämärähommista hämärän aikaan maanantai iltana, ja aloittivat välittömästi Viktor-jahdin, ensin tosin punottuaan kolme päivää juonia tuon veijarin pään menoksi. Sillävälin minä ja muonamestarimme Suur-Jukka jatkoimme Artturin asumuksen remontointia ja ansoitusta, enkä voisi olla enää yhtää tyytyväisempi itseeni saatuamme urakkamme valmiiksi! Jälleen kerran yllätin itsenikin nerokkailla rakennus-, suunnittelu-, ja johtamistaidoillani. Artturikin oli niin tyytyväinen lopputulokseen että hetken kiljahdeltuaan ilosta, hän pitkästä aikaa lausui runon iloksemme, ja tällä eleellään muistutti jälleen kerran siitä miksi käymme taisteluamme "NIITÄ" ja Hallitusta vastaan! Kyynelsilmin heittelimme Jukan ja Artturin kanssa hihoja tovin, ja päätimme pitää pienen palaverin Ratsuväen alajaoston perustamisesta, sekä siitä että olisiko kokelas Hiltsi Istonpoika sopiva alajaoston johtajaksi. Kyseinen herrasmies on osoittanut kokelasaikanaan järkkymätöntä uskollisuutta Ratsuväkeä kohtaan, ja lähes sekopäistä rohkeutta kiperimmissäkin tilanteissa, tälläistä toimintaa kaipaisin kaikilta kokelailta! Palaverimme keskeytyi kuitenkin Artturin huomattua Laikan, Viktorin kaksitassuisen koiran, jolkottelevan läheisessä puistikossa, perässään Kapteeni ja Paha-Henkka! Tiesin että nämä herrat kaivavat Viktorin ystävineen vaikka maan alta, eikä heiltä voi kukaan piiloutua, ei edes Viktor! Päätimme Jukan ja Artturin kanssa liittyä takaa-ajoon, mutta se jäi vain haaveeksi, sillä Artturi onnistui innoissaan laittamaan kengät vääriin jalkoihin ja sitomaan nauhat yhteen. Tämän seurauksena hän juoksi aivan väärään suuntaan, ja joutui jälleen paniikin valtaan. Saatuamme Artturin jälleen takaisin järkiinsä, jos niin voi sanoa puhuttaessa Artturista, olivat takaa-ajettava ja takaa-ajajat jo kadonneet. Mutta ehkä parempi niin, sillä ilta teki tuloaan, eikä silmämme olisi kohta enää pimeässä erottaneet foliota alumiinista, enkä halua edes ajatella mitä tämä tuhoisa erehdys olisi tuonut tullessaan. Siirryttyämme takaisin sisätiloihin, päätin suvaita itselleni pienen hetken lepoa ja rauhaa foliolla eristetyssä komerossani, sillä mielestäni olin sen ansainnut. Kyllä neronkin on joskus levättävä! Kauniita unia siis toverit! Pysykää valppaina!

Kolmoisvoltti kerien, ja sekarotuinen naaras kettu..

Pitkä ja tuskallinen taival kotia kohti oli vihdoin takana, ja oli aika Ratsuväen jälleen kokoontua yhteen ja heitellä hihoja. Tämä siis on Ratsuväen salainen ja lähes huomaamaton tervehdystapa. Voi sitä riemun kiljahdusten, ja ilon karjunnan määrää mikä yksistään Artturista lähti, hänen vihdoin oivallettuaan se että minä, suuri ja viisas profeettansa oli tullut takaisin! Suur Jukka joutui turvautumaan jo kättä pidempään vaientaakseen tämän lystikkään, joskin hieman lapsenmielisen ja hitaan oloisen pikku veijarimme melskaamista. Oli ilo nähdä että Artturi oli kuitenkin jo palannut lähestulkoon normaalille tasolle, eikä enää viettänyt jatkuvasti aikaansa omassa mielikuvitus maailmassaan paeten Viktoria, tuota venäläistä velanperijää joka aika ajoin tunkeutuu Artturin elämään, särkien täysin hänen maailmansa, ja tuhoten tämän säälittävän otuksen mielenterveyden rippeet. Vietettyämme lähestulkoon kolme vuorokautta toisiamme tervehtien, hihoja heitellen, ja riemuitessamme tästä jälleen näkemisestä, oli jälleen aika palata takaisin taisteluvalmiuteen ja syventyä selvittämään Artturin sotkuja. Ja niitähän riittää, kuten arvata saattaa! Viimeisimpänä tempauksenaan oli tämä ihmispoloinen löytänyt jostain muukalaisen, joka kulki naisen muodossa. Kielloistamme huolimatta oli Artturi kuitenkin päättänyt lähestyä ja puhutella tätä naisoliota ja kutsunut hänet luokseen. Hetken aikaa oli hän ollut tyytyväinen itseensä, ja tuntenut itsensä jo lähes tulkoon normaaliksi ihmiseksi, joka on kykenevä sosiaaliseen kanssa käymiseen, mutta saipa huomata jälleen kerraan olevansa pahemman kerran väärässä! Tämä kyseinen naisotus osoittautui kuitenkin katalaksi naarasketuksi, joka toimii "NIIDEN" alaisuudessa, yrittäen soluttautua meihin vapaustaistelijoihin, ja etenkin niin rakkaaseen Ratsuväkeen! Havahduttuaan ensi huumasta, ja toivuttuaan pahimmista nousuista, sai Artturi huomata että tuo naiseksi itseään kutsuva lurjus, pahan kätyri, ja ihmisvihaaja, oli kutsunut myös ystävänsä reivaamaan tuon hyvä uskoisen hölmön asumukseen. Ja niin oli Artturin pesän vallanneet vaikeasti kiinniotettavat, ja joka paikkaan tunkeutuvat banaanikärpäset! Lähes tulkoon psykoosin partaalla ja sekoamispisteessä Artturi sai kuin saikin hälytettyä minut ja Jukan paikalle, ja me häädimme tuon naaraskyyn ystävineen takaisin sinne mistä ikinä olikaan tullut! Pidettyäni Artturille puhuttelun siitä ettei hän ominpäin ja ilman valvontaa saa missään tapauksessa olla kosketuksissa ulkomaailman, ja etenkään naisihmisten kanssa, päätimme Jukan kanssa yksissä tuumin laudoittaa Artturin oven ulkoapäin, ja pistää kokelas Hiltsi Istonpojan ympärivuorokautiseen vahtivuoroon oven välittömään läheisyyteen. Vieläkin voin kuulla kuinka Artturi kiitollisena tästä turvatoimenpiteestä kiljahteli ja mölisi asunnossaan kun laudoitimme ovea. Vaikka Jukka väitti Artturin valittavan yksinäisyyttään ja hapenpuutetta. Minä tästä tuohtuneena kopautin vasaralla Jukkaa sormille, ja oikaisin asian olevan niin kuin minä sen sanoin olevan! Jukka oli myös kiitollinen, tietenkin. Myöhemmin samana päivänä päätimme Ratsuväen viettävän yhdessä viikonloppua, palaverin merkeissä. En malta odottaa tätä kaunista tapahtumaa! Mutta nyt on aika jälleen syventyä tutkimusteni ja mietiskelyn pariin sillä eihän kaltaiseni nero voi olla jakamatta järkensä valoa, ja kauneutta muunkin maailman kanssa! Hyvää päivää siis ystäväni, ja seuraajani! Taistelussa sankareita kaivataan! Pitäkää sukat jalassa, ja pipot päässä, se on pakkasta tiedossa. (Vanha Ratsuväen sanonta, ja viisaus)

Näkemiin pohjoinen.

Luovuimme Jonin etsinnöistä saatuamme viestin joka kertoi että Joni, tuo lurjusten kruunamaton kuningas, oli hallituksen vankina Oulussa. Lähdimme siis takaisin etelään. Jännityksellä odotan Artturin ja Jukan näkemistä! Pidimme pienimuotoisen hätäpalaverin Jukan kanssa koskien Artturin viiksien kasvatus villitystä, ja tulimme siihen tulokseen että tuemme tuota epäonnista pikku veijaria kasvattamalla itse isommat ja komeammat viikset. Kyllä Artturi nyt yllättyy, ja heittä ilosta kärrynpyöriä rappukäytävässä! En malta odottaa kotiin pääsyä. Veljet, olen matkalla luoksenne!