maanantai 26. joulukuuta 2011

Synkkä syksy, omena virkkoi.

Kummallista ystäväni, tokaisi Viikinki ja katosi sumuun. Minne lie lähti tuo ylväs taistelija, ja pohjoisen ruhtinas. Häntä kovasti jäi kaipaamaan Suur Jukka, uskollinen soturini. Ja kolmannen kerran lupaa pyydettyään, sallin hänen lähtevän Viikingin jalanjäljissä kohti pohjoisia erämaita, poroja paimentamaan. Mutta aikaa kului jo pitkä tovi, enkä Jukkaan saanut millään keinoin yhteyttä, päätin siis kerätä reppuuni tarvittavan varustuksen, ja kaapata Artturi Toivottoman matkaani, ja lähteä itse tarkistamaan tilannetta pohjoiseen, jälleen kerran. Kovasti Artturi itki ja uikutti ikäväänsä Naarasketun helmoihin liehakoimaan, vaan en periksi antanut, sillä taistelussa sankareita tarvitaan! Niinpä humautin Artturin tajuttomaksi sienirohdoilla joita rohtomestari Rassaaja varta vasten tälläiseen tilanteeseen valmisti. Herra Husky esitti myös mielipiteensä, mutta tajusi sitten lopulta pitää sen omana tietonaan ja kätkeytyä Mamiluksen, tuon täyteen tusseilla piirretyn punapäisen perkeleen helmoihin jäystämään leukojaan. Olin tuohtunut, ja olen sitä edelleen. Ratsuväessä on havaittavissa selvää kapinahenkeä, ja sotureideni taistelumieli on selvästi laskenut. Olen neuvoton. Enkä tiedä kuinka toimisin ylentääkseni uskollisten sotureideni mielen. Jo pitkään ovat malttamattomina arvon herrat odottaneet pääsyä tositoimiin ja taisteluun. Vaan turhaan. "NE" ja Hallitus ovat antaneet odottaa itseään, ja selvästi punovat jotain pirullista juonta. Tällä kertaa se tuntuu toimivan.. Ehkä keksin jonkun hienoakin hienomman ja kunniakkaan tehtävän Kiemuliinille, Hiltsi Istonpojalle, ja Herra Huskylle. Mutta toivon ettei aikani käy kohti loppuaan, ja herrat soturit nouse kapinaan! En tiedä kuinka Ratsuväen käy.. Olen murtunut, ja epätoivon partaalla.. Vaan en lannistunut! Valmistautukaa vetelykset, vielä heittelemme hihoja auringon kullatessa folioidun ratsuväkemme! Aikamme ei vielä ole ohitse veljet! Missä olette Kapteeni ja Paha Henkka? Viikinkiäkö vahtaamassa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti